21.3.2018
Puheenjohtaja Juha Valtonen avasi kokouksen. Jo aiemmin 50-vuotta täyttänyt Mika Nokelainen sai seura onnittelukortin. Juha Valtonen kertoi tulevana perjantaina ja lauantaina tapahtuvasta Hellmanin huutokaupasta Naantalissa.
Kari Salonen, joka on seuramme edustaja Filatelistiliiton liittokokouksessa, kertoi Filatelistiliiton hallituksen uudesta valintatilanteesta. Liiton taloudellinen tiilanne on saatu tasapainoon. Mikael Collan on valmis haastamaan nykyisen istuvan puheenjohtajan. Vanha hallitus haluaisi jatkaa. Toimikunta tulee esittämään vanhan hallituksen jatkamista, mutta kokoukseen tullee myös toinen esitys!
Hannu Vetola kertoi Olvi-museon vierailusta. Matka oli ollut kaikin puolin onnistunut. Saimme tutustua museossa Pauli Ihamäen ja Hannu Elon kokoelmiin sekä kuulimme Olvin toiminnasta. Toimitusjohtaja Lasse Aho piti vieraista erinomaista huolta.
Turun Postimerkkikerhon vieraina oli 21 seuramme jäsentä. Matka oli sujunut erinomaisesti. Tamcollect pidetään TYK:n tiloissa 21.4.2018, jonka järjestelyjen edistämiseksi talkoolistat kiersivät kokousväen keskuudessa. Omien kokoelmien rakentamiseksi järjestetään opetustilaisuus myös TYK:n tiloissa 28.4.2018 kello 10.00 – 16.00. Huomioikaa muuttunut päivämäärä.
Havaintona Ari Virtanen näytti korttihaitarin, jossa jokainen kortti oli mahdollista värittää itse. Jukka Kaivanto kertoi 100-vuotisjuhlanäyttelyn järjestämisen etenemisestä.
Illan yllätys oli seuramme jäsenen Cyril Schwensonin saapuminen Saksasta kokoukseemme. Hän esitteli Malmössä pidetyn Posteljonen huutokaupan tuloksia. Huutokaupassa myytiin klassisen Suomi-filatelian erinomaisia postihistoriallisia kohteita, jotka olivat peräisin edesmenneen Gummessonin kokoelmista. Laajaa kokoelmaa on leski alkanut realisoida ja vielä tulee 3 huutokauppaa, joissa kokoelman kohteita myydään. Suomi-kerääjät olivat liikkeellä ja kohteet nousivat hyvin. Esimerkiksi 2 x 10 kop (M1856) parin Kuopio-leimaisen leikkeen hinta nousi 3200 €, minkä päälle 25 % huutoraha. Hieno M75 kööpenhaminalainen nelilölähetys, arvoton näyte merkinnällä, nousi 4200 euroon ja huutoraha päälle. 40 pennin M11 tiheähampainen postituore merkki nousi 5400 euroon. Cyril Schwenson esitteli huutokauppaluettelon avulla erinomaisen tuoreesti ja taitavan lyhyesti huutokauppakatsauksen. Yleisö antoi raikuvat aplodit klassisen Suomi-filatelian syvälliselle tuntijalle.
Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Tero Sisto sekä pöytäkirjan tarkastajiksi Kari Salonen ja Hannu Elo. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus todettiin sekä hyväksyttiin työjärjestys. 99. toimintavuoden toimintakertomus luettiin ja seuran puheenjohtaja Juha Valtonen kertoi vuoden 2017 keskeisistä tapahtumista. Rahastonhoitaja Harri Nieminen esitteli vuoden 2017 tuotot ja kulut sekä taseen. Tilinpäätös oli reilusti positiivinen ja hallitus esitti 1000 euron rahastointia tulevan 100-vuotisnäyttelyn järjestämistä varten. Kokouksen puheenjohtaja Tero Sisto luki toiminnantarkastajien lausunnon. Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden yhdistyksen hallitukselle.
Ilta päättyi arpajaisiin ja huutokauppaan.
Keijo Kivimäki