27.9.2014

Turun Postimerkkikerhon 20 jäsentä olivat tulleet Tampereelle hyvissä ajoin. Osa turkulaisista oli ehtinyt tutustua keskustorin lauantaiaamuiseen torielämään jo ennen jalkautumista Suomalaiselle Klubille! Satamakaupungista on Tampereelle tasainen ja nopea tie! Puheenjohtaja Kari Salonen toivotti mukavat vieraamme tervetulleiksi.

Turun Postimerkkikerhon puheenjohtaja Pekka Rannikko esitti turkulaisten terveiset. Mahtava tapaamisperinne on toiminut yli 50 vuotta! Pekka Rannikko toivotti tamperelaiset Turun Postimerkkikerhon vieraaksi ensi keväänä. Pekka Rannikko kertoi viime keväänä pidetyn Aboex 2014 näyttelyn onnistuneen erinomaisesti. Lisäksi Pekka Rannikko kertoi turkulaisten tulevista syksyn ja ensi kevään tapahtumista.

Nautimme maittavan lounaan Suomalaisen Klubin seisovasta pöydästä. Ruokailu kesti puolitoista tuntia puheensorinan ja lasien kilinän säestämänä.

Turkulaisten lahjoittama ”Vuoden Filatelisti”-lautanen luovutettiin puheenjohtajien Rannikko ja Salonen toimesta Tapio Huoviselle, joka on toiminut vuosikausia aktiivisesti Tampereen Filatelistiseuran hyväksi erilaisissa tehtävissä. Yleisö antoi suosionosoitukset onnistuneelle valinnalle ja Tapio Huoviselle. Lautasen edellinen saaja oli edesmennyt Tampereen Filatelistiseuran pitkäaikainen sihteeri Aulis Liljeroos.

Seuramme jäsen Juha Valtonen piti esitelmän aiheesta ” 1. maailmansodan puhkeaminen”. Yleisön eteen astui lentäjä Richthofeniksi pukeutunut Valtonen. Juha Valtonen asetti 1. maailmasodan ajan ja nykyhetken rinnakkain. Rauhaa on haettu talouden, yhteistyön ja globalisaation kautta! EU on rauhan projekti. Vuonna 1914 Sarajevon laukausten jälkeen ei uskottu sotaan, koska sota tuhoaa talouden. Saksan tukema Itävalta-Unkari oli esittänyt uhkavaatimuksen Serbialle, jolloin Venäjä lupasi tukensa Serbialle. Itävalta-Unkarin julistettua sodan Serbialle, syntyi ketjureaktio sodan laajenemisena. Ranskan ja Venäjän liittouma sai Englannin myös mukaan, kun Saksa oli hyökännyt Belgiaan. Onko Ukrainassa kehitys samanlainen, kun Venäjä on valmis riskeeraamaan rauhan vallan vuoksi? Kasvojen menetyksen pelko kärjistää tilannetta ja vaarana on konfliktin laajeneminen.

Juha Valtonen esitti monipuolisesti nationalismin synnyn ja taustat Euroopassa. Napoleonin sotien jälkeen pyrittiin rauhan säilyttämiseen Wienin konferenssissa 1814 – 1815, kun Euroopan laillisuus- , tasapaino- ja turvallisuusperiaatteista sekä pyhästä allianssista sovittiin. Mutta Saksa sekoitti pakan. Italia yhdistyi 1861. Saksa yhdistyi 1871, kun Ranska ja Preussi olivat käyneet sodan 1870 ja sopineet rauhan Versaillessa 1871. Rauhan ehdot alueluovutuksin ja sotakorvauksin loivat revanssihenkeä Saksassa. Myös imperialismi siirtomaiden valloituksin 1871 – 1914 toi ristiriitoja Englannin, Ranskan ja Saksan välille.

1.maailmansodassa käytiin sotaa 1800-luvun taktiikalla, mutta 1900-luvun asein. Konekiväärit, panssarivaunut ja järeä tykistö olivat sotilaille tuhoisia. Sodassa kuoli sotilaita ja siviilejä yli 16 miljoonaa.

Suomi oli Venäjän osana sodassa, mutta suomalaiset kiersivät kutsuntoja. Upseereita ja vapaaehtoisia sotilaita pestautui toki Venäjän armeijaan. Esimerkiksi Mannerheim oli sotimassa Saksaa vastaan. Onneksi 1. maailmansotaa ei käyty Suomen maaperällä. Sota näkyi monella tavalla kuitenkin yhteiskunnassa. Venäjä lisäsi sortotoimia, toi runsaasti venäläisiä sotavoimia Suomeen ja linnoitti muun muassa Helsingin ympäristöä. Kun Suomen kauppa katkesi Saksaan ja Englantiin, aukenivat runsaat markkinat sotaa käyvässä Venäjän maassa. Tämä vienti, joka koostui mm. voista, jalkineista ja vaatteista, toi Suomeen runsaasti rahaa. Suomessa alkoi nousukausi ja suljettu pörssi avattiin uudelleen 1915. Rupla ja siihen sidottu markka irrotettiin kultakannasta. Setelirahoitus johti inflaatioon ja keinotteluun. Filatelia koki nousukauden. Ihmiset uskoivat merkkien hintojen nousevan.

Venäjä romahti 1917. Suomessa viljanviljelystä oli luovuttu karjatalouden hyväksi. Suomi oli Venäjän viljantuonnista riippuvainen. Tilanne johti Suomessa ruokapulaan. Kun kauppa Venäjän kanssa lakkasi, koko yhteiskunta romahti Suomessa. Kaupungeissa tapahtui mielivaltaa ja ryöstelyä. Kansalaissota alkoi.

Juha Valtonen esitti kuulijoille kysymyksen: ”Miten sodat vältetään?”

Kaupankäynti – tuuleen rakentunut? Rauhanliike – tuudittaa petolliseen uneen! Sotaan valmistautuminen – luo ennakkoluuloja ja pelkoja, mutta tämä voi ylläpitää rauhan!

Esitelmän jälkeen yleisö keskusteli runsaasti ja esitti Juha Valtoselle kysymyksiä. Yleisö piti kuulemastaan ja antoi Juha Valtosen pitämästä erinomaisesta esitelmästä sille kuuluvat raikuvat aplodit.

Arpajaisten jälkeen oli turkulaisten ja tamperelaisten yhteinen arvonta Zeppelin-merkin 1. kiinnityksestä. Onni suosi Jouko Kaartista.

Huutokaupan meklarina toimi Mika Niininen. Kohteet löysivät huutajansa.

Keijo Kivimäki